Syntikkapoppia soittavat tunnetuimmat artistit

Syntikkapop on 1980-luvulla suosioon noussut elektronisen musiikin alalaji, joka oli huippusuosittu. Syntikkapoppiin kuuluu yksinkertaiset, hyvin tarttuvat kappaleet, joissa kuuluvat syntetisaattorilla tuotettu äänimaailma. Tunnetuimpia syntikkapoppia soittavia yhtyeitä olivat 80-luvulla muun muassa Alphaville, Duran Duran, Eurythmics, Depche Mode, Pet Shop Boys ja The Human League.

Duran Duran

Englantilainen Duran Duran perustettiin vuonna 1978, mutta sen suurin suosio ajoittui 80-luvun alkupuolelle. Duran Duran loi syntetisaattoreilla tarttuvia melodioita, joihin se yhdisti syntikkapoppia ja tanssimusiikkia. Yhtye otti musiikkiinsa vaikutteita lukuisista eri musiikkityyleistä, mutta sen musiikki on silti tapana yhdistää elektroniikka- ja syntetisaattorivaikutteiseen popmusiikkiin, joka loi itsensä läpi uuden aallon aikaan Britanniassa. Suursuosioon vaikutti myös se, että yhtyeen musiikkivideot olivat todella taitavasti toteutettuja ja rohkeita. Duran Duran on ollut lukuisilla tauoilla uransa aikana, mutta se jatkaa edelleen sekä keikkailua että levyttämistä.

Eurythmics

Niin ikään englantilainen Eurythmics muistetaan hyvin erityisesti laulaja Annie Lennoxin upeasta äänestä ja futuristista melodioista. Uransa alussa Eurythmics teki musiikkia paljon syntetisaattoreiden avulla, mutta myöhemmin käytössä olivat myös oikeat soittimet. Eurythmics teki myös visuaalisesti upeita musiikkivideoita, jotka jäivät ihmisten mieleen. Duo oli monien vuosien ajan huippusuosittu, mutta lopetti 1990-luvun alussa viimeisten levyjen jäädessä ilman suurta menestystä.

Depeche Mode

Depche Mode aloitti musiikin tekemisen syntikkapopin ollessa suosionsa aallonharjalla. Aluksi lähes pelkästään syntikkapoppia soittava yhtye alkoi myöhemmin tekemään elektronista musiikkia monipuolisesti. Mukaan tulivat vaikutteet rockista ja synkät teemat, joita kuullaan etenkin yhtyeen huippusuosion saavuttaneella Violator -albumilla. Depeche Mode on yksi kaikkein myydyimpiä elektronisen musiikin yhtyeitä. Yhtye on julkaissut yhteensä 14 albumia.

The Human League

The Human League on tunnettu syntikkapopin pioneerina. Se oli myös yksi ensimmäisistä syntikkapoppia soittavista yhteistä, joka nousi suuren yleisön suosioon. Vaikka uransa alussa yhtye ei saavuttanut suurta suosiota, mutta kolmas albumi vei yhtyeen Britannian Top 10 -hittilistalle. The Human Leaguen suurin hitti on kappale nimeltä “Don’t You Want Me”. Yhtyeen jäsenistö on vaihtunut melko tiuhaa tahtia, mutta bändi on edelleen kasassa ja julkaisee materiaalia aktiivisesti.

Alphaville

Saksalainen Alphaville tunnettiin etenkin uransa alussa syntikkapopistaan. Myöhemmin yhtye siirtyi kuitenkin tekemään kokeilevampaa ja taiteellisempaa musiikkia. Tyylimuutoksen muotä Alphaville ei pystynyt pitämään yllä suosiotaan, vaan uran alkupuolen megahittien jälkeen se ei ole pystynyt luomaan uusia kaupallisia hittejä. Alphaville muistetaankin parhaiten kappaleista “Bg in Japan” ja “Forever Young”. Molemmat edellä mainituista kappaleista löytyvät yhtyeen ensimmäiseltä albumilta, joka kantaa nimeä Forever Young. Alphavillen viimeisin albumi on vuodelta 2010, mutta syntikkapoppia ei sen kappaleissa enää kuulla.

Pet Shop Boys

Pet Shop Boys on vuonna 1981 perustettu brittiläinen elektronista musiikkia soittava duo. Se nousi 80-luvulla maailmanlaajuiseen huippusuosioon syntetisaattoripohjaisella popmusiikillaan ja laulajan omintakeisella äänellä. Pelkästään Britanniassa Pet Shop Boys on julkaissut jopa 22 Brittien Top 10 – listalle päässyttä kappaletta. Kaupallisesta menestyksestä Pet Shop Boys pääsi nauttimaan 80-luvun loppupuolelta alkaen. Pet Shop Boys on toiminut myös muiden artistien musiikin säveltäjänä ja tuottajana. Yhtye itse kutsuu musiikkiaan discoksi ja popiksi. Pet Shop Boysin musiiikki on jo vuosikymmeniä edustanut tanssimusiikin eri trendivirtauksia. Yhtye ei ole siis pelännyt muuttaa tyyliään vuosien saatossa, mutta samalla se on onnistunut säilyttämään musiikkinsa omaleimaisuuden.

Edellä mainitut yhtyeet ovat kuuluneet omalla sarallaan merkittäviin ja esikuvallisiin musiikintekijöihin. Heitä on yhdistänyt kiinnostus syntikkapoppia kohtaan ja kokeilunhalu. Moni edellä mainituista yhteistä on saanut kansainvälisesti tunnettuja musiikkiteollisuuden palkintoja ja toiminut esikuvana uusille artisteille.