1970-luvulla pelkillä syntetisaattoreilla luotu elektroninen musiikki otti vasta ensiaskeliaan. Alun perin varsin kokeellinen elektroninen musiikki kuitenkin levisi suurkaupunkien asukkaiden keskuudessa. Alunperin Chicagosta ja Detroitista lähtöisin ollut elektroninen tanssimusiikki on sittemmin vallannut valtaväestön sydämet.

House

Japanilainen Roland-yhtiö valmisti 1980-luvulla Roland TB-303 -bassosyntetisaattorin, jolla pystyi ohjelmoimaan yli 60 erilaista helposti vaihdettavaa bassokuviota. Laite muistutti paljon tavallista syntetisaattoria, sillä sen tuottamaa bassoääntä pystyi muuttamaan pieniä nappeja kääntämällä. Sen tuottamat bassoäänet eivät koskaan kuitenkaan korvanneet aitoa bassoa, sillä sen bassoäänet eivät kuulostaneet oikeilta.

Roland TB-303 -bassosyntetisaattorin ottivat kuitenkin käyttöönsä alakulttuureita edustaneet musiikkipiirit, joille oli arkipäivää sekoittaa eri musiikkityylejä ja soittimia keskenään diskomusiikin luomiseksi. Chicagossa syntyneestä house-musiikista tuli yksi aikakautensa tärkeimmistä musiikkityyleistä. House-musiikki levisi Chicagosta nopeasti muihinkin kaupunkeihin, joissa homojen ja mustien alakulttuurit olivat aktiivisia. Edelleen se oli kuitenkin vieras musiikkityyli Pohjois-Amerikan valtaväestölle.

Acid House

Vuosikymmenen puolivälissä house-musiikki levisi Eurooppaan. Samalla syntyi niin kutsuttu acid house -musiikkityyli, joka sai aluksi huimaa suosiota Briteissä. Se oli voimakkaalla bassoraidalla höystettyä hypnoottista musiikkia. Samoihin aikoihin house levisi muualle Eurooppaan valtaväestön suosituksi musiikkityyliksi. Acid house -musiikkiin liittyy kiinteästi myös huumausaineiden vapautunut käyttö yökerhoissa. Acid house -musiiki aloitti myös niin kutsutun rave-kulttuurin. Rave-kulttuuri oli erityisen elinvoimainen ainakin Britanniassa, jossa järjestettiin isoja bileitä virkavallan valvovan katseen ulottumattomissa.

Rave-kulttuuri saavutti eräänlaisen trendi-ilmiön aseman 1990-luvulla. Valtavaan suosioon nousseet rave-bileet olivat saavuttaneet nuorten suosion ja niissä käymisestä tuli osa arkea monelle nuorelle. Julkinen mielipide kuitenkin oli rave-kulttuuria vastaan ja esimerkiksi aikakauden lehdissä sitä pidettiin paheellisena. Acid housesta puhuivat kaikki brittiläisistä poliitikoista saakka. Britanniassa siitä oli tullut suuren yleisön musiikkia ja samalla sitä vaivasi kaupallistuminen. Acid housea pystyi kuvailemaan alakulttuurin ilmiöksi enää vain Yhdysvalloissa, jossa se ei koskaan saavuttanut samanlaista joukkosuosiota kuin Britanniassa.

Tekno

80-luvun loppupuolella house-musiikin rinnalle syntyi tekno-musiikki Detroitissa. Siinä missä Acid house sai valtavan kannattajakunnan Briteissä, tuli teknosta suosittu musiikkityyli Keski-Euroopassa. Siellä se yhdistyi moneen paikalliseen alatyyliin synnyttäen aivan uudenlaista musiikkia, jolla on ollut merkittävä vaikutus myöhempiin musiikkivirtauksiin. Vaikka monet tyylisuunnista jäivätkin alakulttuurien tietoisuuteen, hardcoresta tuli kuitenkin suosittua. Harcoren pohjalta syntyi myöhemmin myös lähes kaikkien tuntema tarttuva drum’n’ bass-musiikki.

Drum’n’bass-musiikki loi pohjan monille uusille musiikillisille kokeiluille. 1990-luvun villeimpiä elektronisen musiikin kokeiluja edustaakin ehkä parhaiten brittiläinen Prodigy, joka taitavasti sekoitti hardcorea ja muita musiikkityylejä täysin omanlaisensa soundin luomiseen. Yhdysvalloissa vastaavanlaisia kokeiluita ei musiikin rintamalla tehty eikä teknokaan saavuttanut siellä musiikkipiireissä yhtä suurta huomiota kuin Euroopassa.

Eurodance

Kolmas 90-luvun suosituimmista musiikkityyleistä on eurodance, joka läpeensä kaupallisena musiikkityylinä saavutti valtavaa suosiota ympäri Euroopan. Eurodancea soitettiin yökerhoissa kaikissa eurooppalaisissa kaupngeissa. Se myös saavutti laajan yleisen hyväksynnän, koska siihen ei liittynyt samanlaista päättömältä vaikuttanutta joukkohysteriaa kuin acid houseen ja erityisesti rave-kulttuuriin.

Eurondance-huuman ollessa kuumimmillaan syntyi trance. Trance oli psykedeelistä musiikkia, jota kuunneltiin erityisesti Goalla ulkomaalaisten juhlijoiden bileissä, joissa eittämättä huumausaineilla oli suuri rooli.

1990-luvun loppupuolella elektronisesta musiikista oli tullut niin tärkeää, että se voitiin rinnastaa rockin, popin ja hip hopin kanssa sen hetken tärkeimpiin musiikkityyleihin. Suuret yleisöt olivat ottaneet elektronisen musiikin omakseen viimeistään siinä vaiheessa, kun valtavirtamusiikkia tekevät tuottajat alkoivat tuottaa elektronista musiikkia ja viedä aikakauden tunnetuimpien artistien musiikkia yhä elektronisempaan suuntaan. Osa elektronisen musiikin tyylisuunnista on kuitenkin onnistunut pysymään alakulttuurien lähes vaiettuna omaisuutena, mikä tekee elektronisesta musiikista todella kiinnostavan musiikkityylin. Kuten olemme myös huomanneet, elektroninen musiikki on rikasta historialtaan.