Miksi elektronisesta musiikista on tullut niin suosittua?

Elektroninen tanssimusiikki on saavuttanut todella suuren suosion niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Siitä on tullut yksi aikakautemme ilmiöistä, joita myöhemmin tullaan varmasti muistelemaan vielä pitkään. On vaikea sanoa vain yhtä syytä sille, miksi elektronin tanssimusiikki on noussut musiikkiteollisuuden huipulle. Toisaalta, mitään yhtä syytä ei ehkä edes olekaan, vaan kyse on monien eri tekijöiden summasta.
Helppo lähestyttävyys
Elektroninen tanssimusiikki on muista elektronisen musiikin tyylilajeista poiketen hyvin helposti lähestyttävää. Musiikissa on selkeä rytmi, joka jää helposti kuuntelijoiden mieleen. Toisin kuin hysteeriset ja psykedeeliset rytmit, joita monet muut elektronisen musiikin tyylisuunnat edustavat, elektroninen tanssimusiikki muistuttaa hyvin paljon tarttuvien rytmiensä takia perinteistä popmusiikkia.
Ehkäpä juuri sen helppo lähestyttävyys on tehnyt siitä monen eri ikäluokan suosikkimusiikin. Nuoremmat ikäluokat kuulevat elektronista tanssimusiikkia radiossa ja vanhemmat voivat tanssia sen tahtiin klubeilla.
Toisaalta elektroniseen tanssimusiikkiin ei liity samanlaisia epäluuloja kuin moneen muuhun elektronisen musiikin tyylilajiin. Nykyään varsin puhtaalla imagolla esiintyviä elektronisen tanssimusiikin artisteja ei pidetä paheellisina, vaan heidän kovaa työntekoaan kiertueilla ja uusien kappaleiden tekemistä nopealla tahdilla arvostetaan kovasti. Elektronisella tanssimusiikilla ei myöskään ole samanlaista paheellista imagoa kuin esimerkiksi acid house -musiikilla. Elektroninen tanssimusiikki kuulu kaikkialla, ei vain alakulttuurien moraalittomissa psykedeelisissä bileissä.
2000-luvun alussa monen popartistin musiikissa oli paljon vaikutteita sen ajan elektronisesta tanssimusiikista. Elektronisen tanssimusiikin ei ole siis tarvinnut raivata tietään suuren yleisön suosioon, vaan se on ollut suuren yleisön kuunneltavissa aina 2000-luvulla.
Teknologian kehittyminen ja halpeneminen
Elektronisen tanssimusiikin räjähdysmäiseen suosioon on myös vaikuttanut merkittävästi teknologian kehittyminen ja teknisten laitteiden halpeneminen. Lähes kuka tahansa voi tehdä elektronista musiikkia kotikoneellaan ja leikkiä oman elämänsä huippu-dj:tä. Aiemmin musiikista kiinnostuneet henkilöt pystyivät vain kuuntelemaan musiikkia ja kasvattamaan musiikillista tietämystään, mutta nyt heillä on mahdollisuus tehdä ja tuottaa musiikkia itse kotikäyttöisillä laitteilla. Elektroniseen tanssimusiikkiin liittyykin unelmien tavoittelu: kenestä vain voi olla seuraavan hittibiisin tekijäksi eikä ikä ja kokemus todellakaan ole ainoita avaimia menestykseen, kuten nuoret ja kunnianhimoiset dj:t voivat meille osoittaneet.
Sosiaalinen merkitys
Elektronisen musiikin bileistä ja festareista on tullut näyttäytymispaikkoja, joista monet hakevat uusien kokemuksien ja hyvien muistojen lisäksi myös sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Siinä missä ennen elektronisen musiikin bileillä ja festareilla oli hyvinkin railakas ja paheellinen maine, nykyään on täysin hyväksyttyä osallistua niihin. Ja juuri siksi niin moni osallistuukin. Elektroninen tanssimusiikki ei edes livenä soitettuna ole jäänyt pienen alakulttuurin musiikiksi, vaan keikoilla näyttää haluavan osallistua kaikki, jotka ovat joskus kuulleet edes jonkun dj:n hittibiisin. Elektroniseen tanssimusiikkiin keskittyneiden festivaalien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti. Yksi festarikerta ei myöskään näytä suurimmille faneille riittävän, vaan aktiivisimmat harrastelijat kiertävät festareilta toisille vuosittain.
Elektronisen tanssimusiikin myynti on huippulukemissa. Edellä mainitut tekijät ovat vain osa niistä tekijöistä, jotka ovat nostaneet elektronisen tanssimusiikin suureen suosioon. Yksittäisillä artisteilla ja biiseillä on myös ollut eittämättä tärkeä merkitys sille, että ihmiset ovat löytäneet elektronisen tanssimusiikin. Monista dj:stä on tullut nykypäivän symboleita, jotka kertovat siitä, että kenellä tahansa on avaimet omien unelmien saavuttamiseen.
Alakulttuurien elinvoimaisuus
Osaltaan suosioon on myös vaikuttanut se, että elektronisella tanssimusiikilla on vain vähän vihaajia. Ne, jotka eivät elektronisesta tanssimusiikista pidä mutta kuuntelevat kuitenkin elektronista musiikkia, löytävät helposti omat suosikkinsa eri elektronisen musiikin alatyyleistä. Alakulttuurien olemassaolo on helpottanut sitä, että elektronisen tanssimusiikin tekijöiden ei tarvitse edes yrittää miellyttää kaikkia elektronisen musiikin ystäviä. Elektronisesta musiikista löytyy jokaiselle jotakin.