Kasaripoppi ja synapoppi tunnustetaan jo lähes omiksi genreikseen

Elektroninen musiikki alkoi yleistyä erityisesti sen jälkeen, kun musiikkia alettiin tuottaa syntetisaattoreilla eli “syntikoilla” ja tietokoneilla. Sen kehitykseen on vaikuttanut paljon se, millaisia musiikkiohjelmistoja on ollut saatavilla.

Esimerkiksi Suomen kaikkein ensimmäinen kokonaan koneellisesti tehty sovitus on Taiskan käännöskappale Ei voittajaa vuodelta 1982. Erityisesti 1980-luvulla syntetisaattorit olivat “päivän sana” ja sovituksissa käytettiin paljon niillä tehtyjä sointu- ja melodiataustoja.

Ei ole vaikeaa tunnistaa syntetisaattorilla tehtyä kasaripoppia 1980-luvulta. Siltä ajalta syntyi käsite synapop, jota kuvaa nimenomaan syntikkasoundi. Synapop on suosittu genre myös nykyään, koska se on noussut nostalgisen genren asemaan menneiltä ajoilta.

Vaikka koneellinen musiikki on yleistynyt sovituksissa 1980-luvulta lähtien, varsinainen elektroninen musiikki -termi tarkoittaa kapeampaa genreä, jossa biisit on kokonaisuudessaan tehty elektronisesti eli “sähköisesti”. Elektronisen musiikin soundi on siis myös tunnistettavissa, kuten synapopin soundi 1980-luvulta.

Erasure oli tienraivaaja tietokonesoundissa

Brittiläinen Erasure on yhtye, jonka soundi on puhdasta elektronista musiikkia. Sen genreä voi sanoa elektropopiksi. Erasuren soundi on tietokonemaista harmoniaa, jossa kuuluu myös pelimaailman soundeja.

Erasure on suorastaan mässäillyt elektronisuudella ja sen sovitukset ovat yliampuvan elektronisia. Erityisesti tultaessa 1990-luvulle Erasuren sovitukset olivat musiikkimarkkinoiden kaikkein elektronisimpia tuotoksia.

Vuoden 1991 hitti I love to hate you on melodinen ja menevä kappale, jonka sovituksessa välähtelee pehmeitä ja hauskoja elektronisia soundeja. Tuolloin biisi kuulosti hieman erikoiselta, ehkä jopa futuristiselta, mutta se ei haitannut, koska se kuulosti hyvältä.

Elektronisuutta ironisuuden pisteeseen asti

Erasure vei elektronisen soundin niin pitkälle, että se saattoi kuulostaa jopa ironiselta, koska tietokonesoundit olivat paikka paikoin outoja ja yllättäviä, jopa naurettavia. Naurettavuus ei edelleenkään haitannut, koska kokonaisuus oli täyttä musiikkia, jota oli helppo ja hauska kuunnella.

Se, missä ironisuus astui vahvemmin kuvaan, olivat balladit, jotka oli sovitettu yliampuvan elektronisesti. Erasuren Always vuodelta 1994 on balladi, jonka taustalla lentävät avaruusmaiset soundit ja räjähdykset. Ulkopuolisen kuunnellessa ensi kertaa biisiä nauru voisi olla herkässä, koska nämä tietokonesoundit ja biisin harras tunnelma tuntuvat olevan ristiriidassa keskenään.

Sovitus oli uhkarohkea. Mutta se oli Erasurea, jolla oli lupa tehdä yliampuvaa elektropoppia. Uranuurtajan ja kokeilijan asema ei ole aina helppo, mutta Erasurelle täytyy nostaa hattua, koska se teki onnistunutta historiaa käyttämällä itsepintaisesti vahvoja tietokonesovituksia 1980- ja 1990-luvuilla.

Tietokonesovitus ei ole aina parempi kuin perinteinen pop-sovitus

Jos haluaa verrata perinteistä pop-sovitusta ja elektronista sovitusta, voi käyttää esimerkkinä ABBA:n listahittiä Take a chance on me. Erasure teki vuonna 1992 siitä erittäin tietokonemaisen sovituksen. ABBA:n oma sovitus on sen sijaan perinteisillä menetelmillä tehty ja sitä kuvaa runsaus ja “painokkuus”.

Tuomiona täytyy sanoa, että ABBA:n sovitus on parempi, koska Erasuren tietokonesovitus tuntuu jäävän liian kevyeksi ja ilmavaksi. Siksi ABBA:n monipuolisen sovituksen kääntäminen tietokonekielelle tuntuu jättäneen vanhoista koukuista paljon pois.

Johtopäätöksenä voi ehkä sanoa, että vanhojen kappaleiden uudelleensovitukset elektroniseksi musiikiksi eivät aina onnistu ja ehkä se ei yksinkertaisesti kannata. Asiaa pitäisi miettiä siltä kannalta, että mitä lisäarvoa elektronisuus voisi tuoda kappaleeseen. Ellei tätä lisäarvoa ole tarpeeksi, laulu uhkaa jäädä esikuvaansa huonommaksi, kuten Erasuren Take a chance on me.

Basshunterin innovatiivinen elektrobiitti

Viime aikojen tunnetuimpia elektronisen musiikin tekijöitä on ollut ruotsalainen Basshunter, joka singahti nuorison tietouteen kappaleellaan Boten Anna vuonna 2006. Basshunterilla on tunnistettava oma soundinsa, jonka hän on luonut tietokoneohjelmilla.

Basshunteria kuunnellessa tulee miettineeksi, miksi kukaan muu ei tehnyt tätä elektrosoundia aikaisemmin. Ei, koska hän teki luovan pioneerityön kotonaan itseopiskeluna.