Aloitussivu

Tälle sivustolle on koottu runsaasti ajankohtaista ja mielenkiintoista tietoa tämän hetken parhaista bändeistä ja elektronisesta musiikista. Sen lisäksi että sivustolla tutustutaan aiheen tämän hetken historiaan, pureudutaan sivustolla myös aiheeseen liittyvään historiaan.

Kenelle sivusto on suunnattu

Tämä sivusto on suunnattu kaikille musiikista kiinnostuneille lukijoille. Sivuston tarkoituksena on lisätä lukijoiden tietoisuutta heitä kiinnostavasta aiheesta. Sivusto soveltuu myös lukijoille, jotka eivät ehkä ole niin kovin kiinnostuneita musiikista tai sen historiasta, mutta jotka tarvitsevat siihen liittyvää tietoa vaikkapa koulutehtäväänsä varten.

Sivustolla kerrotaan myös siitä, miten musiikki ja uhkapelaaminen liittyvät yhteen ja miten musiikki voi vaikuttaa uhkapelaajaan. Musiikkiahan käytetään yleisesti tehosteena esimerkiksi elokuvissa, joten ei ole lainkaan samantekevää millaista musiikkia nettikasinoilla soi pelaajan pelatessa erilaisia pelejä. Musiikilla ja erilaisilla äänitehosteilla voidaan tehostaa tunnelmaa ja saada aikaan esimerkiksi jännityksen tunnetta. Jos et usko, kokeilepa seuraavalla kerralla katsoa tiivistunnelmaista kauhuleffaa ilman ääniä! Elokuvasta menee tällöin suuri osa tehosta pois – eikö totta?

Sivuston tarkoitus

Tämän sivuston tarkoitus on lisätä tietämystä musiikista – historiasta nykypäivään. Toivomme myös, että sivusto herättää keskustelua aiheesta kiinnostuneiden välillä ja auttaa luomaan verkostoja, joiden kautta alan harrastajat voivat jakaa keskenään tietämystään.

Esimerkiksi edellä esiteltyä kasino-esimerkkiä käsitellään sivustolla laajemminkin. Jos olet kokeillut pelaamista, olet varmasti ehtinytkin jo huomata, kuinka suuri tehovoima musiikilla ja muilla äänitehosteilla parhaimmillaan on. Oikeanlainen taustamusiikki saattaa jopa vaikuttaa siihen, minkä nettikasinon valitset suosikkipelipaikaksesi!

Oikeastaan juurikin nykyaikainen äänimaailma on yksi niistä syistä, joiden vuoksi nettikasinoista on tullut niin kovin suosittuja. Ennen nettikasinoiden maailmassa nähtiin ehkä viritelmiä, joiden tunnelma oli kaukana autenttisesta, mutta nykyisin muun muassa upean äänimaailman ansiosta moni parhaista nettikasinoista kilpailee autenttisuudessa kivijalkakasinoiden kanssa. Musiikin voimaa ei pidäkään aliarvioida. Nettikasinoiden suunnittelijat tietävät tämän ja käyttävät runsaasti aikaa kasinoiden äänimaailman suunnitteluun.

Usein sanotaan, ettei nykyisyyttä voi ymmärtää ilman, että ymmärtää ja tuntee historiaa. Tästä syystä sivustolla pureudutaan myös musiikin historiaan. Tarkoituksena on auttaa lukijoita ymmärtämään musiikin erilaisia ilmentymiä aikaisempaa syvällisemmin.

Musiikki on monelle rakas harrastus joko kuuntelemisen tai itse soittamisen kautta. Moni haaveilee jopa oman bändin perustamisesta tai on jo tehnyt haaveistaan totta. Tämän vuoksi olemme sitä mieltä, että musiikki on niin monitahoinen ja universaali teema, että siitä kannattaa kirjoittaa ja siitä kannattaa puhua. Musiikki koskettaa ihmisiä ympäri maailman ja auttaa ilmaisemaan omia tunteita!

Tällä sivustolla esitellään esimerkkejä musiikin voimasta

Toinen erinomainen esimerkki musiikin voimasta kasino-esimerkin rinnalla löytyy jalkapallon MM-kisoista ja muista urheilukisoista. Moni jalkapallofani on varmasti jo selannut innoistaan vuoden 2018 jalkapallon MM-otteluohjelmaa ja huomannut kisoja seuratessaan, kuinka tärkeä osa musiikilla on myös näissä kisoissa. “We are the champions” on varmasti jokaiselle urheilufanille tuttu kertosäe, jonka laulaminen saa parhaimmillaan aikaan jopa hurmoksen tuntua.

Kukaan vähänkään urheilua seuraava suomalainen ei ole myöskään varmastikaan voinut välttyä kuulemasta “Den glider in” -kappaletta tai sen taustalta löytyvää tarinaa, jolla suomalaiset viimeistään löivät ruotsalaiset ällikällä ja antoivat heille pitkän nenän. Myös nettikasinoiden rulettipöytiin “Den glider in” sopisi oikein hyvin – itse asiassa onkin ihme, ellei jokin suomalaisille pelaajille suunnattu kasino keksi käyttää juuri tätä kappaletta rulettipöydässään pallojen pyöriessä pöydällä pelaajalle optimaalisella tavalla.

Juuri tällaisista asioista tällä sivustolla on kysymys – musiikin voimasta, joka on tullut esiin niin historian havistessa kuin nykypäivänäkin! Jos siis olet kiinnostunut musiikkiin liittyvistä teemoista, kannattaa jatkaa sivuston lukemista ja seuraamista!